PERUSSUOMALAISET – SUOMALAISELLE SOPIVIN!
Perussuomalaisten aateperusta
Perussuomalaisten toiminnan perustana ovat rehellisyys,
oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, tasa-arvo, työn ja yrittämisen
kunnioittaminen sekä henkinen kasvu. Sukupolvet ylittävänä
tavoitteenamme on kestävä kehitys kaikilla hyvinvoinnin mittareilla
tarkasteltuna: Maamme tulee jättää uusille sukupolville sosiaalisesti,
taloudellisesti, sivistyksellisesti ja ekologisesti sekä moraaliselta
tasoltaan paremmassa kunnossa kuin se on tänä päivänä.
Ihmisen puolella
Perussuomalaiset on kansallismielinen ja kristillissosiaalinen
puolue. Emme usko oikeistolaiseen rahavaltaan emmekä vasemmistolaiseen
järjestelmävaltaan. Uskomme ja luomme ensisijaisesti kaikki odotukset
ihmiseen.
Kaikkien poliittisten ratkaisujen tulee lähteä ihmisyydestä, johon
kuuluu olennaisena osana yhteisöllisyys. Yhteisöllisyys perustuu hyvin
pitkälle yhteisiin arvoihin ja normeihin, joiden pohjalta myös
yhteisöllisyyden kehittäminen yhteiskunnaksi ja kansanvallaksi on
mahdollista. Demokratia on kansanvaltaa, eikä se ole mahdollista ilman
kansaa. Kansa ja ihmisyys perustuvat molemmat pohjimmiltaan
yhteisöllisyyteen.
Perussuomalaisten mielestä yhteiskuntarakenteiden tulee mahdollistaa
ihmisyyden toteuttaminen eli yhteiskunnan tulee perustua ensisijaisesti
henkisille arvoille. Materia on edellytys ihmisarvoisen elämän
saavuttamiseen, mutta materia ei ole itsetarkoitus. Henkisyys ja
totuudentavoittelu ovat keskeinen osa ihmisyyttä. Totuuksia ja
näkökulmia on erilaisia, mistä seuraa, että ihmiskunta luontaisesti
jakaantuu eri kulttuureihin. Kulttuurit ovat ihmiskunnan rikkaus.
Kestävää hyvinvointia ei kyetä rakentamaan tyhjän päälle.
Perussuomalaiset haluavat olla itsenäisten kansallisvaltioiden ja
suomalaisen kulttuurin puolestapuhujia.
Kansan asialla
Perussuomalaiset kannattavat populistista eli kansan suosioon
perustuvaa demokratiakäsitystä elitistisen eli byrokraattisen
demokratiakäsityksen sijaan. Populistisen demokratiakäsityksen mukaan
kansalaiset haluavat valita edustajikseen henkilöitä, joiden kanssa
heillä on asioista samat näkemykset tai mielipiteet ja jotka kykenevät
yhdistämään kansaa erilaisten eturyhmäpyrkimysten paineessa.
Elitistisessä demokratiakäsityksessä taas painotetaan byrokraattista
asiantuntijuutta vallanlähteenä kansan näkemysten ja mielipiteiden
sijaan. Koko käsite asiantuntijuus on kuitenkin poliittisessa mielessä
ihmisvastainen, koska asiantuntijuutta korostettaessa samalla annetaan
ymmärtää, etteivät yksilöt olisi kiinnostuneita muusta kuin
materiaalisesta hyvinvoinnistaan. Yksilön henkilökohtainen tarve ja kyky
henkiseen kasvuun ja totuudentavoitteluun sekä maailmankuvan ja
ihmiskäsityksen muodostamiseen sivuutetaan. Perussuomalaisten mielestä
jokainen on oman elämänsä asiantuntija. Ajattelua ei voi ulkoistaa.
Osaaminen ja kansanläheisyys eivät ole toistensa vastakohtia, joten
päätöksentekojärjestelmän on aina mahdollistettava henkilöiden
valikoituminen päättäjiksi kansan syvistä riveistä.
Kansanvallan puolesta
Eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden talouskriisi on vastuuttoman
poliittisen johtamisen seurausta. Kyseessä on harjoitetun politiikan
kriisi. Poliittinen eliitti on ruokkinut kansalaisten materiakeskeisiä
tarpeita ja saattanut näin koko Euroopan kuilun partaalle. Talouskasvun
lisäämisen varjolla poliittinen eliitti on kaventanut kansanvaltaisia
päätöksentekorakenteita, mikä on ollut omiaan lisäämään poliittista
vastuuttomuutta. Kansanvallan kaventaminen on suurin uhka tulevaisuuden
hyvinvoinnille.
Kaventamalla kansanvaltaista päätöksentekoa poliittinen eliitti on
halunnut edistää omia harvainvaltaisia pyrkimyksiään kohti entistäkin
elitistisempää ja eriarvoisempaa yhteiskuntaa. Kun kansalaisten
kriittisyys ympäri Eurooppaa on kasvanut, on vastaukseksi siihen
tarjottu lisää kansanvaltaa kaventavia poliittisia rakenteita ja
vallankeskittämistä byrokratialle, kuten EU:lle.
Populismissa kansalainen pystyy paikantamaan politiikan eri tasoilla
valtaa käyttävät tahot ja näin saattamaan äänestäjänä poliittiset
päättäjät vastuuseen. Populismin perusajatus on, että kansalaisen tulee
voida joko palkita tai rangaista päättäjiä suosiolla tai epäsuosiolla.
Epäselvät poliittiset järjestelmät ovat omiaan ruokkimaan harvainvaltaa
ja byrokratiaa. Mitä monimutkaisempi järjestelmä, sitä
epädemokraattisempi se on. Kaikkein pahinta vallankäyttöä on kasvoton
valta. Toimivan demokratian edellytys on läpinäkyvä
päätöksentekojärjestelmä, jota kansalaisen on helppo ymmärtää ja
seurata. Näin vaalituloksen merkitys yhteiskunnallisen kehityksen
moottorina korostuu ja demokratia vahvistuu.
Suomalaisuus on voima
Populismi ei ole yleismaailmallinen aate, kuten sosialismi ja
kapitalismi, vaan se on aina sidonnainen kulttuuriin ja
kansanluonteeseen. Jo puolueemme nimi Perussuomalaiset kertoo, että
politiikkamme perustuu Suomen historiaan ja suomalaiseen kulttuuriin.
Perussuomalaiset haluavat puolustaa suomalaisten omaa
kansansuvereniteettia, joka merkitsee sitä, että vain ja yksinomaan
kansalla, joka muodostaa oman, muista kansoista erillisen kansakunnan,
on ikuinen ja rajoittamaton oikeus päättää aina vapaasti ja itsenäisesti
kaikista omista asioistaan.
Kulttuuripiirin korostaminen takaa suojan myös heikoimmille
kansalaisille, sillä kansallismielisyyteen kuuluu yksilön
ainutkertaisuuden tunnustaminen toisin kuin ylikansallisuutta
korostavassa politiikassa, jossa yksilöt käytännössä pakotetaan
liikkumaan valtioiden rajojen yli. Ylikansallisessa politiikassa valtiot
eivät ole olemassa omia kansalaisiaan varten, vaan vahvimpia, viime
kädessä pääomapiirejä, varten. Tällaista politiikkaa, jossa isännät
joutuvat talossaan rengeiksi, me Perussuomalaiset emme hyväksy.
Arvopohjaista politiikkaa
Tältä edellä määritellyltä arvopohjalta hahmotamme ratkaisuja
eduskuntavaaliohjelmassamme 2011. Perussuomalaisten arvomaailma erottuu
selvästi muista puolueista ja siksi myös tarjoamamme poliittiset
vaihtoehdot ovat erilaisia kuin muilla puolueilla. Perussuomalaisten
ohjelma on kokonaisuus, joka rakentuu arvoillemme. Emme väitä, että
kaikki tarjoamamme ratkaisut olisivat helppoja toteuttaa, mutta kaiken
perustana on se, mikä on ihmiselle hyvä. Ratkaisumme ovat siis ihmisen
kokoisia – vauvasta vaariin!
Toivotamme Sinulle antoisia lukuhetkiä ohjelmamme parissa ja vetoamme
Sinuun yksilönä, vapaana kansalaisena ja suomalaisena: Valitse
suomalaisille sopivin – äänestä Perussuomalaista!